Keitä me olemme

Ajatus turvallisesta käsipainosta / aktivointipainosta muuttui todeksi, kun Evo Activation  Oy perustettiin 19.9.2016. Yrityksemme tiimiin kuuluu tällä hetkellä 5 henkilöä, jotka tuottavat turvallisia tuotteita kuntoiluun ja kuntoutukseen.

Toimitilamme sijaitsee Huittisissa, jossa tuotteet suunnitellaan, kasataan, pakataan sekä tarkastetaan. Rungot valmistamme Kairossa Egyptissä, josta ne toimitetaan meille Suomeen.

Mitä me teemme

Mitä

Haluamme kehittää suomalaista hyvinvointiosaamista ja viedä sitä ylpeydellä maailmalle. Suunnittelemme ja valmistamme innovatiivisia tuotteita sekä palveluita lihasten aktivoimiseen.

Tuoteperheemme ensimmäinen tuote Evo-aktivointipainot eroavat tavallisista käsipainoista ominaisuuksiltaan. Pehmeästä neoprenikankaasta valmistettu paino ei vahingoita pudotessaan käyttäjäänsä tai ympäristöään. Käsiremmi takaa loistavan pidon, vaikka puristusvoima olisi heikentynyt.

Kenelle

Tuotteemme on tarkoitettu lihasten aktivoimiseen kotona, työpaikalla tai matkalla. Kaiken ikäisille soveltuvat tuotteet sopivat erinomaisesti erilaisiin kuntoutusmuotoihin, jokapäiväiseen liikkumiseen, lihasten aktivoimiseen sekä myös osaksi sisustusta. Tuotteemme on tarkoitettu myös apuvälineeksi niin yksityisille kuin julkisille terveysalantoimijoille.

Miksi

Lihasten aktivointi ylläpitää hyvää toimintakykyä. Tämän seurauksena arki on mielekästä ja selviämme jokapäiväisitä fyysisistä haasteista. Hyvä toimintakyky mahdollistaa sosiaalisen kanssakäymisen ja mieli pysyy virkeänä.

Lisäksi lihastenaktivointi:
– parantaa keskittymistä ja muistia
– ehkäisee masennusta, dementiaa sekä ADHD:ta.
– lisää luovuutta
– ehkäisee stressiä
– parantaa unenlaatua
– auttaa nopeuttamaan fyysistä palautumista ja loukkaantumisriski pienenee.

Tarina

1. Terveyttä edistävä keksintö

Lähdin opiskelemaan urheiluhierojaksi sekä personal traineriksi, koska kannoin huolta omasta ja läheisteni terveydestä. Työskennellessäni hierojana Jani Rajalan omistamassa Kuntokeskus Tzempissä keksin lihaksia aktivoivan voimapussin. Lupasin tuolloin myös äidilleni kehittää tuotteen, jolla hän voi kohentaa omaa terveyttään.

2. Tuotekehitys etenee

Kerran kuntosalilla näin iäkkäältä henkilöltä tippuvan rautaisen käsipainon, joka onneksi tippui jalan viereen. Tästä syntyi ajatus pehmeästä käsipainosta, jota kaikkien olisi turvallista käyttää. Kerroin äidilleni keksineeni hänelle sopivan tuotteen, ja aloimme saman tien ommella hiekkatäytteisiä protomalleja keittiössä.

3. Design ja nimi muotoutuvat

Halusin ehdottomasti luoda voimapussista niin hienon, että sen voi pitää näkyvillä. Kun tuote on esillä, sitä tulee myös käytettyä. Esittelin protomallini tuotemuotoilua opiskelleelle Jani Rajamäelle, joka inspiroitui luomaan niihin designin. Samalla syntyi nimi: Evo Aktivointipaino.

4. Materiaali valikoituu

Tavalliset käsipainot ovat usein liukkaat sekä kylmät, ja niiden pitäminen vaatii yllättävän paljon puristusvoimaa. Entä, jos puristusvoima on heikentynyt? Päätin, että Evo Aktivointipainojen tulee olla pehmeää materiaalia, tuntua kädessä mukavilta, olla helppoja kannatella ja niissä pitää olla otetta tukeva käsiremmi.

5. Valmistaja löytyy

Valmistajan etsiminen tällaiselle tuotteelle ei ollut helppoa. Alkoi näyttää siltä, että mallinnetun kuvan näköistä tuotetta ei pystytä Suomessa valmistamaan ja että kustannukset karkaavat käsistä. Olin jo luovuttamassa, kunnes vanha kontaktini Kamal Khalil Egyptistä innostui ideasta. Monen käänteen kautta tuotteelle löytyi luotettava valmistaja Kairosta.

6. Evo-aktivointipaino on syntynyt

Idea muuttui tuotteeksi ja yritykseksi 19.9.2016, kun Evo Activation Oy perustettiin. Olemme luoneet käsipainon, joka on turvallinen, helppokäyttöinen sekä hyvännäköinen. Matka on ollut pitkä ja tarina vasta alussa. Suurin palkintoni on kuitenkin se, että vuosien jälkeen voin ojentaa Evo Aktivointipainot äidilleni.

– Toimitusjohtaja Sami Mäkinen